Taidemaalariliitto

Taide sinänsä ei esitä uusia tai vanhoja kysymyksiä. Kohdistaen huomionsa vertikaaliseen, elämään sinänsä sisältyvään kysymykseen, taide syventää tuon kysymyksen sen kohtisuoraksi vastaukseksi.

Taiteiden ainoa tarkoitus on avustaa ihmistä tiellä henkiseen elämään: kohottaa tajunta korkeammalle tietoisuuden ja valppauden tasolle, jolta avautuvassa perspektiivissä materialistiset pyrintömme saavat oikeat hyönteismäiset mittasuhteensa.

Sekä maalauksen tekijä että katsoja suuntaavat maalauksen välityksellä kohti valaistumista. Psyykkinen aika seisahtuu: yksilö havaitsee kouriintuntuvasti elämän meneillään olon, kokee maailman sellaisenaan ihmeelliseksi ja pelkän sijaitsemisensa siinä viihtymiseen riittäväksi. Hän on täsmällisesti läsnä, nyt. Mieli herkistyy valitsemaan egon ohi – kokonaisuuden kannalta yhä oleellisemman ja totuudellisemman vaihtoehdon.

Maalauksissani suuntaan mopolla kuuhun. Silti ne eivät ole eleen rohkeudessa jylhiä kuin Ikaroksen lento, vaan ovat pikemminkin Sisyfoksen työtä: aina samaa tietä ylös, ja taas kivi vierii laaksoon. Umpikujamaalarin epärealismissa ainoa toivo on vahingossa törmätä johonkin inhimilliseen.

Totuus, valo on etäällä. Maalaukseni ovat todellisempia hämärässä valaistuksessa, mutkien kautta saapuvassa valossa. Silloin värien suhteet niissä saavat mahdollisuuden itse muodostaa valon. Tapahtumassa on origoon osumisen tuntua, mutta tämän näkyminen vaatii kyllä katsojaltakin uskoa, virittäytymistä ja odotusta.

Näyttelyä on tukenut Lapin taidetoimikunta.