Marja Kirsikka Eerola
KAUPUNKITARINOITA
12.11.2008 — 30.11.2008Kuvaan maalauksissani kaupunki- ja lähiötunnelmia, tekniikkana käytän pääasiassa vesiväriä. Kaupunki on minulle paikka, joka on jatkuvasti muutoksen alla. Kaupunki rakentuu ja muuttuu alati, ihminen elää ja toimii sen mukaan. Kaupunki on osaltaan totta, osaltaan kuviteltua, muokattua, täynnä olemassaoloa ja viittauksia siihen. Minua kiinnostavat merkit, joita ihminen jättää itsestään ympäristöönsä. Kaupungissa kohdataan, ja toisaalta sinne kadotaan.
Olen asunut useassa eri kaupungissa, ja matkustanut paljon. Etenkin rautatiet ja ratapihat kiehtovat minua, niihin sisältyy kaihoisaa tunnetta lähdöstä ja paluusta. Teoksissani yhdistän näkemiäni ja kokemiani paikkoja ja niiden tunnelmia uudeksi kuvaksi, jota ei sellaisenaan ole välttämättä olemassa. Maalausteni paikat ovat ikään kuin palapelejä, joissa eri kuvat tulevat yhdeksi. Lähtökohtana ovat muistikuvat, valokuvat ja paikanpäällä tehdyt luonnokset. Rakentaminen ja rakenteilla olevat kohteet, jotka merkitsevät minulle liikettä ja muutosta, ovat usein läsnä teoksissani. Minua kiinnostaa myös ajan hetkellisyyden ja ohikiitävyyden kuvaaminen. Maalausteni kaupunki on usein haikea, kauneudenkaipuinen, taustalla on auringonlasku tai hämärä vuorokauden aika.