Kyösti Pärkinen

MAALAUKSIA

8.5.2013 — 26.5.2013

Näyttelykokonaisuudellani tutkin rivien välejä. Haluan valottaa käsitteiden välistä pimeää ainetta kuvallisilla uudissanoilla, joiden merkitys on ennestään tuttu, joskin yleisesti vaiettu tai unohdettu.

Rinnastan töissäni usein vastakohtaisia elementtejä, kuten romanttista ja metafyysistä kontemplaatiota arkitodellisuutemme värikylläiseen kertakäyttökulttuuriin. Käytän maalauksissani usein abstrahoitua figuratiivista kieltä ja ympäristöstä tuttuja visuaalisia fragmentteja.

Yhdistän maalauksellisia esittämistapoja nykyaikaiseen kuvalliseen viestintään, ja siitä usein huokuvaan groteskiin sieluttomuuteen. Hyödynnän maalaustaiteen historiaa, mutta en erityisesti viitatakseni johonkin. Olen kiinnostunut kuvan tekemisen ja maalauksen kielen kehityskulusta: Giottosta ja Fra Angelicosta Monét:n, Matisseen, De Chiricoon, Warholiin, minimalisteihin ja aikamme maalareihin.

Haluan tehdä kuvallisesti haastavia ja mielenkiintoisia töitä, joiden toivon kykenevän kellumaan ympäröivän kaupallisen kuvatulvan pinnalla, väistellen maalaustaiteen ohi kiitäviä trendejä. Yritän saada töistäni helposti lähestyttäviä tekemättä niistä kuitenkaan pika-silmänruokaa.

Pyrkimykseni on maalata katsojan mieltä ja ajattelua vapauttavia kuvatiloja, ja stimuloida katsojaa näkemään ympäristönsä ja elämän laajemmin kaikessa arvoituksellisuudessaan, tuoreista näkökulmista ja virkein mielin.

– Kyösti Pärkinen (s. 1980 Rovaniemen mlk:ssa, asuu Helsingissä) valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi 2012. Pärkisen teoksia on ollut mm. Nuoret 2010 ja Nuoret 2011 –näyttelyissä, ”Usko tai älä” -kokoelmanäyttelyssä Helsingin taidemuseossa sekä “Tämä on totta” -näyttelyssä Vantaan taidemuseossa. tm•gallerian näyttely on Pärkisen kuudes yksityisnäyttely, edellinen oli Tomi Laurin kanssa Kluuvin galleriassa, Helsingissä 2012. Pärkisen teoksia on Helsingin ja Vantaan taidemuseoiden, Valtion ja Paulon säätiön kokoelmissa.

Näyttelyä ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö ja Helsingin kaupunki.

CV, Kyösti Pärkinen