Noora Nio-Juss
ARKINEN KATTAUS - MAALAUKSIA
8.1.2014 — 26.1.2014”Arkinen kattaus” on maalauksia kotoa. Kuvia miehestäni, minusta ja lapsistamme. Välähdyksiä meidän arjesta, mieleenpainuvia tilanteita ja pysähtyneitä hetkiä. Töissäni tutkin kodin intiimiä tilaa, lasten kasvua ja kehitystä, haavoittuvaisuutta, yhteiseloa. Minua inspiroi yksilön kehityksen vaiheet: kasvukivut, uhma, jännitys, huoli, raukeat hetket ja leikki. Olen yrittänyt katsoa perhettäni läheltä mutta samalla yleismalkaisesti.
Minua kiinnostaa valtavasti itse maalausprosessi. Se on minulle intensiivinen ja spontaani. Välillä tekee hyvää hukata suunta, eksyä ja sitä kautta tehdä uusia löytöjä. Maalaaminen vaatii suurta keskittymistä ja hetkessä läsnä olemista. Se on usein kovaa työtä, hakemista ja parhaimmillaan vahvan intuition johdattamaa.
– Noora Nio-Juss (s. 1976 Helsingissä) valmistui Viron taideakatemiasta kuvataiteen kandidaatiksi v. 2000. tm•gallerian näyttely on Nio-Jussin seitsemäs yksityisnäyttely, hänen teoksiaan on ollut esillä myös mm. Nuoret 2009 näyttelyssä Taidehallissa, Helsingissä sekä Ei koskaan eläkkeelle –näyttelyssä Vantaan taidemuseossa 2009. Noora Nio-Jussin teoksia on Helsingin taidemuseon ja Paulon säätiön kokoelmissa.