Arto Korhonen
SO GAY
8.6.2022 — 3.7.2022Päätin koota näyttelyn muutaman viime vuoden aikana syntyneistä gay-teemaisista teoksista, lisättynä muutamilla tuoreilla teoksilla. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta juhliva Helsinki Pride -viikko järjestetään samaan aikaan näyttelyni kanssa 27.6.–3.7.2022.
Nuoruudessani keskustelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ei juurikaan ollut. Kun oma identiteettini alkoi aikoinaan itselleni avautua, erilaisuuden kokemus ja yksinäisyys omien tuntemusten kanssa oli syvää. Julkisia ulostuloja ei missään mediassa juuri ollut, eikä myöskään esikuvia. Homous oli outoa ja hävettävää. Ainoat julkisuuden henkilöt, jotka tältä ajalta muistan, olivat maskeeraaja ja parturikampaaja Monsieur Mosse, jota jahdattiin mediassa, sekä taidemaalari Reidar Särestöniemi, jonka ulostuloihin suhtauduttiin neutraalimmin. Maailmalta minulle ensimmäinen positiivinen ja itsetuntoa kohottava henkilö oli David Bowie androgyynisenä hahmona. Vähän myöhemmin Queen yhtye ja Freddie Mercury. Heillä seksuaalisen suuntautumisen olemus oli vihjailevaa, mutta kuitenkin selvää.
Kiitos kaikille niille superrohkeille ihmisille, jotka ovat uskaltaneet altistaa persoonansa keskustelulle aikana, jolloin seksuaalivähemmistöjen olemassaolo on ollut enemmistölle vierasta ja vaivaannuttavaa.
Elämme nykyään erilaisessa maailmassa. Useissa maissa seksuaaliseen suuntautumiseen pohjaava syrjintä ei ole hyväksyttyä, silti löytyy paljon paikkoja, missä se on kriminalisoitua ja tuomittua. Länsimaissa suvaitsevaisuus on lisääntynyt ja ihmisten on helpompaa hyväksyä itsensä, elää oman näköistä elämää, tuoda moninaisuutta ja rikastuttaa kaikkien elämää. Eri elämänalueilla toimivat henkilöt tekevät ulostuloja ja positiivisia esikuvia riittää. Erilaisuus normalisoituu ja erilaisuudesta huolimatta nähdään ihmiset ihmisinä.
Silti asia voi olla monille vielä vaikea, riippuen elinympäristöstä ja asuinpaikasta. Hyväksyntä on ollut hidasta saavuttaa, ja kuten sen on huomannut maailmalta, kaiken voi nopeasti menettää. Vähemmistöjen asiaa täytyy pitää esillä. Toiveenani on, ettei omana itsenä avoimesti oleminen ja muiden kohtaaminen vaatisi keneltäkään enää missään ympäristössä rohkeutta.
Näyttelyssä on teoksia useammalta vuodelta ja niiden sisällöt ja teemat vaihtelevat kevyestä vakavampaan. Esillä on esittäviä, abstrakteja, tekstiin perustuvia akvarelleja sekä yksi videoteos.
Teoksiani on muun muassa seuraavissa kokoelmissa: Amos Rex, HAM, Kiasma, Pohjoismainen akvarellimuseo, Sara Hildénin taidemuseo, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Turun Taidemuseo sekä valtion taidekokoelmat.
Helsingissä 17.5.2022
Arto Korhonen
Työskentelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahasto.
Näyttely on osa Helsinki Pride Week 2022 ohjelmistoa.