Taidemaalariliitto

Sisätila – Avaruus

Taiteilijatapaaminen su 25.9. klo 14–16

Maalausteni lähtökohta on olemassa olemisen kokemus. Kuinka ymmärtää käsillä oleva hetki, minuus, oman kehonsa rajat ja ympäröivä elävä ja hengittävä todellisuus. Haluan lähestyä näitä kysymyksiä mahdollisimman yksinkertaisesti, kokemusperäisesti, ei-sanallisena toteamuksena, jossa ajattelusta luopuminen on ajattelun tulos. Pyrin maalauksissani tavoittamaan hetkellisiä oivalluksen kokemuksia, joihin kiteytyy ilo käsillä olevasta hetkestä ja suru sen samanaikaisesta menettämisestä. Hetkiä, joiden intensiteetti on jostain syystä korkeammalla kuin toisten. Hetkiä, jolloin:

Vie hyvin vähän tilaa. On täynnä reikiä, kuin kanaverkko. Ilma tuulee läpi niin kuin puista ja pensaista ja heinistä. Niin puhdas, niin tyhjä.

Tai maistaa suolan suussaan ja muistaa miltä haisee juoksijan hiki helteellä. Olla niin ruumiissaan, joka on kuin multaa tai paksua savea. Siitä ei kyllä kulje läpi yksikään tuuli.

Isot saappaat maiskahtavat irti savisesta pellosta. Koska sormet ovat märät tietää mistä tuulee. Voiko toistuvaa vääryyttä pyytää anteeksi.

Märkä uimapuku rullaantuu riisuessa. Hiekkaa alusvaatteissa vaikka kuinka varoisi.
Aurinkorasvan haju viiltää talven jälkeen.

Kaikki ei ole mahdollista, mutta se ei haittaa. Päälaessa on luukku, kattoluukku. Kun se on auki, aurinko tulvii sisään ja minä kylven.

Näyttelyn maalaukset ovat pohdintoja siitä, mikä on loppujen lopuksi tärkeää. Siitä, mikä on totta ja siitä, miten aistitason elossa olemisen kokemus liittyy kysymykseen totuudesta.