Taidemaalariliitto

Työskentelyni taustalla vaikuttaa yhä enemmän kiinnostukseni aiemmin tehtyyn (ja näkemääni) maalaustaiteeseen. Impulssit maalaustaiteen historiasta tulevat ja menevät, vaihtuvat toisiin, väljähtyvät, antavat osaltaan työlleni suuntaa ja kuljettavat sitä eteenpäin. Välillä ne johdattavat kauas, toiseen aikaan ja paikkaan, avaraan maisemaan, maahan jota ei ole. Toisinaan assosiaatio vanhasta taiteesta törmää päässäni nykytodellisuuteen kuin juna toiseen tunnelissa.

Näyttelyssä maalaukset ovat karistaneet yltään työhuoneen ajatuksista ja assosiaatioista sakean ilman. Mitä on jäljellä?

Opimmeko me historiasta?
Eikö jo Francisco de Goya näyttänyt tarpeeksi selvästi miten syvälle voimme vajota?
Mitä on jäljellä jos ummistamme silmämme?
Jos olemme välinpitämättömiä kärsimykselle ja valmiit auttamaan vain itseämme?
Jos emme näe valintojemme merkitystä.
Ja että helvetti voi olla vain muutaman askeleen päässä.

Mitä silloin on jäljellä?

Helsingissä, 7.4.2017 Kimi Pakarinen