Niklas Ingelius
GARDEN IN MOTION
24.2.2021 — 14.3.2021Toteutan maalauksiin tilallisia pintoja, jotka muodostuvat kerros kerrokselta siten, että yhdessä teoksessa saattaa olla kymmenenkin maalattua läpimenoa. Olen kiinnostunut erilaisista värijärjestelmistä, maalin materiaalisuudesta ja kuvioiden muodostumisesta lukuisten toistuvien ohuiden kerrosten avulla.
Näyttelyn nimi Garden in Motion tulee ranskalaisen puutarha-arkkitehdin Gilles Cleméntin teoriasta Le Jardin en mouvement, liikkeessä oleva puutarha. Clement määrittää puutarhan olevan yhdistelmä maisemaa ja ympäristöä. Maisema on henkilökohtaisen katseen alainen ja sen rajoittama kokonaisuus, kun taas ympäristö on luonnon omista mekanismeista koostuva orgaanisten prosessien rihmasto, josta maisema myös rakentuu. Puutarha koostuu näistä molemmista: siinä on sekä katseen alainen maisema, että luonnon prosessien funktionaalisuus. Puutarha on siis maisemasta rajattu alue, jossa kasvaa valikoima kasveja. Clémentin teoriassa, jos jokin kasvi alkaa levitä ja vallata elintilaa muilta puutarhan kasveilta, sen annetaan tapahtua. Hänen puutarhansa on jatkuvasti muutoksessa, liikkeessä, sekä sidoksissa ympäristössä tapahtuviin muutoksiin ja luonnon omiin prosesseihin.
Tm•galleriassa esillä olevat maalaukset olen toteuttanut pitkäkestoisen työstön kautta. Luonnehdin itseäni tässä suhteessa prosessimaalariksi. Pidän siitä, että kuvat muodostuvat hitaasti useista läpikuultavista ja päällekkäin ja limittäin maalattavista öljyvärikerroksista, jotka ovat syntyneet maalin työstön ja maalaamiseen käytetyn ajan myötä. Nämä maalatut kerrokset ovat vuorovaikutuksessa aiemmin maalattuihin tasoihin, joka saa kuvassa aikaan liikettä. Maalauksen kaava on useimmissa töissä ennalta suunniteltu ja teoksia on samanaikaisesti työn alla useita. Maalaamani aiheet voivat liittyä väriin, muotoon, tasojen suuntaan tai edellisten erilaisiin yhdistelmiin. Vaikka työskentelymetodit ovat tässä suhteessa selkeät, maalattava kuva elää prosessin edetessä ja lopputulos on aina jotakin ennakoimatonta. Tässä suhteessa maalaukset tuovat mieleen Gilles Clémentin puutarhan. Ne ovat ympäristöstä rajattuja kappaleita, johon olen työstänyt oman puutarhan väreissä ja siveltimenvedoissa.
Maalauksissa esiintyvät rakenteet, viiva ja väri, eivät seuraa odotettua mekaanista logiikkaa vaan ovat eleiltään pohjimmiltaan orgaanisia. Minua kiinnostaa ajatus siitä, että maalaus on samanaikaisesti sekä pinta, että elävä tilallinen kokemus. Geometrisina näyttäytyvät linjat eivät kulje suoraan, vaan ne seuraavat käden ja kehon tekemiä liikkeitä. Orgaanisella jäljellä, on yhteys myös teoksissa esiintyvään optiseen vaikutelmaan. Maalaamisen tapahtuman tuottama epäsäännöllinen liike on verrattavissa esimerkiksi dazzle-camouflage kuvioinnissa sekä autostereogrammi-kuvissa esiintyviin optisiin ilmiöihin. Maalauksissa tapahtuva optinen liike toimii eri tasoissa ja kerroksissa vaihtelevuuden sekä muotojen toistamisen kautta. Systemaattisen liikkeen epätasaisuus on päällisin puolin hienovaraista ja loppujen lopuksi melko huomaamatonta. Maalauksen useat kerrokset yhdenmukaistavat pintaa, mutta todellisuudessa yksikään kohta ei ole toisen kanssa samanlainen.
Niklas Ingelius
– Niklas Ingelius (s. 1992, asuu Helsingissä) valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi 2020 ja Lahden AMK:n taideinstituutista kuvataiteilijaksi 2016. Ingelius on osallistunut yhteisnäyttelyihin 2013 alkaen, 2021 hänellä on tulossa näyttely myös Galleria Uusi Kipinään Lahteen ja 2022 HAM-galleriaan Helsinkiin. Ingeliuksen teoksia on mm. Valtion, HUS:in sekä Päijät-Hämeen museoyhdistyksen kokoelmassa Lahden taidemuseossa.
Työskentelyä ovat tukeneet Suomen Taideyhdistys ja Soile Yli-Mäyryn taidesäätiö.