Sini Vihma

37° C - MAALAUKSIA

30.9.2009 — 18.10.2009

Näyttelyn nimi 37° C viittaa maalaamiseen inhimillisenä toimintana.
Maalasin ensimmäisen öljyvärityöni 12-vuotiaana koulun kuvaamataidon kerhossa. Aiheena oli ”runsaudensarvi”. Toteutusta varten tarvittiin yksinkertaisesti materiaalia ja aihe. Nyt, yli 25 vuotta myöhemmin maalausteni tekniikkana käytän yhä öljyväriä, mutta annetun aiheen toteuttamisesta maalaamalla työskentely on saanut polveilevia juonteita ja muuttunut monisäikeisemmäksi etsimiseksi.

Pienempien lasten piirtämistä, maalaamista tai muovailemista katsoessa voi hämmästyä, miten suora ja varma suhde lapsella on näkemänsä ja kokemansa ilmentämiseen; maalaus, piirros tai muovaaminen ”tapahtuu” lapsen seuratessa intuitiotaan, ja tulos syntyy suoraan toiminnasta. Lapsen luominen onkin pyhää. Vanhetessa elämään velvollisuuksineen kytkeytyy kaikenlaista sälää, joka estää luonnollisen itsestään tapahtuvan luomisen tilaan pääsemistä. Moni ei tunne halua tai tarvettakaan kuvalliseen tekemiseen enää lapsuuden jälkeen.

Mitä ja miksi sitten maalata, kun miltei jokainen voi nykyisin jo tuottaa haluamiaan teoksia ja hyvälaatuisia kuvia erilaisilla teknisillä ja sähköisillä välineillä ja visuaalisten ärsykkeiden tulvaa näkee muutenkin liikaa. Maalatessani palaankin samaan kysymykseen aina uudestaan. Ja maalauksesta itsestään aukeaa hitaasti vastaus: teos koostuu ajatusten ja mielen liikkeiden siivittämistä toiminnan hetkistä, osa osalta ja päivä päivältä. Siveltimen jälkien väliin jää aika ja sisältö; cocktailinomaisena ilmentymänä näkemästäni ja kokemastani, siitä mitä tunnen, sekä vaikutteista ja tietoisuudestani aiemmasta ja nykyisestä maalaustaiteesta.

Taiteilijatapaaminen sunnuntaina 4.10. kello 14-15.

kuvat: Sini Vihma

CV, Sini Vihma