Tuuli-Anna Viitanen

TÄHTEET

2.8.2017 — 20.8.2017

Näyttelyssä esitän sarjan kollaaseja, joiden lähtökohtana ovat havainnot ja muistikuvat paikoista tai tapahtuneista asioista. Teen aukkoisia rakennelmia, samaan aikaan yksinkertaisia ja työstettyjä. Koen omakseni hiljaisuuden ja jostakin laitamilta tarkkailun. Työskentelyn kautta tavoittelen aikaa jolloin koin syvyyttä esimerkiksi lasihelmessä, pöydän tahrassa, seinän rappauksessa tai kaapin varjossa. Kuvia tehdessä unet ja todellisuus, mennyt ja tämä hetki kohtaavat. Tuttu muuttuu oudoksi ja outo tutuksi kuin peilin kautta tarkkailtu tila.

Näyttelyni nimi Tähteet viittaa sekä käyttämiini sisältöihin että tekniikkaan; muistin ja muistamisen tähteisyyteen, sirpaleisuuteen. Teknisesti teokseni koostuvat aikaisemmin tekemieni kollaasien painojäljistä (collagrafia), sekä ohuiksi viivastoiksi leikatuista maalatuista papereista, niin ikään tähteistä.

Kiitos Taiteen edistämiskeskukselle työskentelyni tukemisesta.

-Tuuli-Anna Viitanen

 

Tuuli-Anna Viitanen (s. 1975 Kangasalla, asuu Helsingissä) valmistui Lahden AMK:n Taideinstituutista 1996 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2010. Hänen edelliset yksityisnäyttelynsä olivat Galleria G:ssä 2015 ja Galleria Amassa, Helsingissä 2013. tm•galleriassa hänellä on ollut yksityisnäyttely myös 2007. Hänen teoksiaan on ollut lukuisissa yhteis- ja ryhmänäyttelyissä, teoksia on mm. Valtion ja Majaoja-säätiön kokoelmissa. Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

CV, Tuuli-Anna Viitanen