Saastamoisen säätiö jatkaa Finnish Painters -hankkeen rahoitusta vuonna 2024
Saastamoisen säätiö on myöntänyt Finnish Painters -hankkeelle 10 000 euron suuruisen apurahan ja liittyy opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa hankkeen vuoden 2024 rahoittajaksi. Rahoitus on jatkoa Saastamoisen säätiön vuonna 2021, 2022 ja 2023 myöntämille apurahoille.
Finnish Painters -hanke kehittää suomalaisten maalareiden kansainvälistä toimintaa ja näkyvyyttä, toiminnan avointa saatavuutta, tukipalveluita taiteilijoille sekä uusia kontakteja ja toimintamalleja taiteilijoiden ja muiden kuvataiteen alan toimijoiden välillä. Hanke tekee yhteistyötä sekä suomalaisten että ulkomaisten kuvataidekentän toimijoiden kanssa. Finnish Painters -hankkeen tavoitteena on tila, jossa suomalainen nykykuva- ja maalaustaide on kansainvälisesti tunnustettua ja kysyttyä. Hankkeella on kolmivuotinen pilotointijakso, joka päättyy 2024. Hankkeessa kehitetyt toimintamallit julkaistaan vuoden lopussa. Vuoden loppuun sisältyy myös arvio hankkeen toiminnasta ja vaikutuksista ja hankkeen tulevaisuuden määrittäminen.
Osana Finnish Painters -hanketta Taidemaalariliitto ylläpitää finnishpainters.fi -verkkosivustoa, joka tuo esiin suomalaisia taidemaalareita ja maalauksen monimuotoisuutta sekä toimii kanavana kansainvälisten taiteen ammattilaisten ja suomalaisten nykymaalarien välillä. Sen toiminta on epäkaupallista ja palvelu on ilmainen kaikille osallistujille. Sivusto edustaa yli sataa Taidemaalariliiton jäsenten joukosta kuratoitua taiteilijaa. Se on ensimmäinen englanninkielinen sivusto, joka esittelee suomalaisia taidemaalareita laajasti, mutta kuratoidusti. Sivusto julkaistiin lokakuussa 2021, joka käynnisti Finnish Painters -hankkeen kolmivuotisen pilotointikauden.
Taidemaalariliitto on valtakunnallinen ammattitaidemaalareiden järjestö. Liitto työskentelee kuvataiteilijoiden ammatillisten ja sosiaalisten etujen parantamiseksi sekä kuvataiteen näkyvyyden ja arvostuksen edistämiseksi. Yksi Taidemaalariliiton toiminnan tavoitteista on suomalaisen nykykuva- ja maalaustaiteen kansainvälinen tunnustuksen ja kysynnän kasvu.
Saastamoisen säätiö tekee työtä suomalaisen tieteen ja taiteen hyväksi. Säätiö kuuluu Suomen merkittäviin taidehankkijoihin ja tieteellisen tutkimuksen mahdollistajiin. Se tekee yhteistyötä useiden tieteen, koulutuksen, taiteen ja kulttuurin saralla toimivien kumppaneiden kanssa. Toiminnallaan se pyrkii edistämään etenkin kansainvälisyyttä ja avoimuutta.
Lisätietoa:
Tuottaja Saija Koponen
Finnish Painters -hanke, Taidemaalariliitto
saija.koponen(a)painters.fi
+358 (0)44 722 0734
https://saastamoinenfoundation.fi