Aluksi
Työttömyysturvalain ja etenkin sen yrittäjämääritelmän muutos on aiheuttanut paljon huolta luovan alan työntekijöiden keskuudessa, ja lainmuutoksesta on ollut mediassa esillä ristiriitaisia tulkintoja. Yrittäjämääritelmän muutos ei kuitenkaan tosiasiassa heikennä luovan alan työntekijöiden ja freelancereiden työttömyysturvaa. Kuvataiteilijan oikeus työttömyysturvaan määräytyy edelleenkin sen perusteella, katsotaanko itsenäinen taiteellinen toiminta päätoimiseksi vai sivutoimiseksi.
Aiempi lainsäädäntö
Aiemmin yrittäjäksi määriteltiin taiteilija, joka oli velvollinen ottamaan YEL-vakuutuksen. Päätoimiseksi yrittäjäksi katsottu henkilö pääsi palkansaajien työttömyysturvan piiriin ainoastaan, jos hän lopetti yritystoimintansa, irtisanoutui Verohallinnon rekistereistä (arvonlisäverovelvollisten rekisteri, ennakkoperintärekisteri ja kaupparekisteri) ja poisti y-tunnuksensa. Sivutoimiseksi yrittäjäksi katsotulla taiteilijalla taas oli oikeus soviteltuun työttömyyspäivärahaan.
Vuoden 2015 loppuun asti suuri osa taiteilijoista lukeutui omassa työssä työllistyvien kategoriaan. Omassa työssä työllistyviksi katsottiin kaikki yrittäjätoimintaa vastaavalla tavalla omassa työssään työllistyvät henkilöt, joilla ei ollut YEL-vakuutusta. Päätoimisesti omassa työssä työllistynyt taiteilija pääsi palkansaajan työttömyysturvaan omalla luotettavana pidettävällä ilmoituksellaan taloudellisen ja tuotannollisen toiminnan lopettamisesta. Verottajan rekistereistä ei tarvinnut irtisanoutua ja ammattitaidon ylläpitäminen työttömyysaikana oli sallittua, mikä oli merkittävin ero yrittäjäksi luokitellun taiteilijan työttömyysturvaan nähden. Sivutoimisesti omassa työssään työllistyvillä oli oikeus soviteltuun työttömyyspäivärahaan.
Yritystoiminta tai omassa työssä työllistyminen katsottiin sivutoimiseksi, jos taiteilijalla katsottiin olevan taiteellisesta työskentelystä huolimatta mahdollisuus ottaa vastaan kokoaikatyötä. Ainakin ne taiteilijat, jotka olivat työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumista edeltävien 28 kuukauden aikana tehneet vähintään 26 viikkoa ansiotyötä työ- tai virkasuhteessa kokoaikaisesti tai vähintään 18 tuntia viikossa, katsottiin päätoimisiksi palkansaajiksi. He pääsivät näin työttömyysturvan piiriin, vaikka olisivat olleet sivutoimisesti yrittäjiä taikka omassa työssä työllistyviä. TE-toimistojen ratkaisu taiteellisen toiminnan pää- tai sivutoimisuudesta perustui aina kokonaisarviointiin.
Uusi lainsäädäntö
Vuoden 2016 alussa voimaan tulleen uuden määritelmän mukaan yrittäjiksi katsotaan työttömyysturvassa kaikki henkilöt, jotka tekevät ansiotyötä olematta työ- tai virkasuhteessa. Tästä seuraa, että aiemmin omassa työssä työllistyviksi katsotut taiteilijat katsotaan nyt yrittäjiksi työttömyysturvassa.
Samalla kuitenkin uudistettiin edellytyksiä, joilla yksityiset elinkeinonharjoittajat pääsevät palkansaajien työttömyysturvaan. Nyt yksityinen elinkeinonharjoittaja pääsee työttömyysturvaan omalla luotettavana pidettävällä ilmoituksellaan tuotannollisen ja taloudellisen toimintansa päättymisestä sekä mahdollisesta YEL-vakuutuksestaan luopumalla. Yrittäjäksi katsotulta taiteilijalta ei siis enää vaadita Verohallinnon rekistereistä poistumista ja y-tunnuksen lopettamista työttömyysturvan piiriin pääsemiseksi. Näin ollen yksityisten elinkeinonharjoittajien pääsy työttömyysturvan piiriin helpottui, ja ehdot ovatkin nyt vastaavanlaiset kuin omassa työssä työllistyvillä.
Ammattitaidon ylläpitäminen on taiteilijoille edelleenkin sallittua työttömyysaikana. Työ- ja elinkeinoministeriön TE-toimistoille antaman ohjeen mukaan myös ennen työttömyyttä valmistuneiden teosten julkinen esittäminen on mahdollista samaan aikaan, kun taiteilija nostaa työttömyyspäivärahaa.
Lainmuutos ei myöskään vaikuta palkansaajiksi ennen lainmuutosta palkansaajiksi katsottuihin taiteilijoihin. Näin ollen taiteilijat, jotka ovat edellisten 28 kuukauden aikana tehneet vähintään 26 viikkoa palkkatyötä kokoaikaisesti tai vähintään 18 tuntia viikossa, katsotaan päätoimisiksi palkansaajiksi, vaikka olisivat sivutoimisia yrittäjiä. Sivutoimiseksi yrittäjäksi katsominen ei siis edelleenkään poista taiteilijan oikeutta työttömyysturvaan, sillä aiemminkin sivutoimisesti omassa työssä työllistyviksi ja sivutoimisiksi yrittäjiksi luokitellut ovat päässeet sovitellun päivärahan piiriin samalla tavalla.
Samanaikaisen muun kokoaikatyön lisäksi taiteellinen toiminta katsotaan sivutoimiseksi myös silloin, jos sen vaatima työmäärä ei TE-toimiston arvion mukaan estä kokoaikatyön vastaanottamista. Sivutoiminen yrittäjä saa soviteltua työttömyyspäivärahaa, jossa yritystoiminnan tulot vähentävät peruspäivärahaa siten, että jokainen itsenäisessä työssä ansaittu euro vähentää työttömyyspäivärahaa 50 sentillä. Taiteellisen toiminnan pää- tai sivutoimisuuden arviointi tapahtuu edelleen TE-toimiston suorittaman kokonaisharkinnan perusteella. Yrittäjämääritelmää olennaisempi seikka taiteilijan työttömyysturvassa onkin taiteellisen toiminnan määritteleminen joko päätoimiseksi tai sivutoimiseksi.
Lainmuutosta koskeneessa hallituksen esityksessä on erikseen todettu, että lainmuutos ei vaikuta apurahansaajiin. Apurahakauden jälkeen työttömyysturvan piiriin pitäisi siis päästä samoin perustein kuin ennenkin.
Lopuksi
Työttömyysturvalain muutoksella ei siis ole poistettu tai heikennetty kuvataiteilijoiden työttömyysturvaa. Lainmuutos vietiin kuitenkin läpi erittäin kiireisellä aikataululla. Onkin mahdollista, että esimerkiksi TE-toimistot eivät vielä ole ehtineet perehtyä sen vaikutuksiin taiteilijoiden työttömyysturvassa ja tästä seuraa virheellisiä laintulkintoja. Lisäksi TE-toimistojen tulkintakäytäntö toiminnan päätoimisuudesta tai sivutoimisuudesta, eli toisin sanoen siitä, milloin taiteilijalla on mahdollisuus ottaa vastaan kokoaikatyötä, on valitettavasti ollut hajanaista. Tähän ongelmaan lainmuutos ei valitettavasti tuonut ratkaisua.
Jos ongelmia työttömyysturvan kanssa ilmenee, Taidemaalariliiton jäsenet saavat maksutonta neuvontaa liitosta. Voit myös ottaa yhteyttä, jos haluat tietää tarkemmin, miten lainmuutos vaikuttaa omaan työttömyysturvaasi.
Juristi Johanna Rauma
sähköposti: johanna.rauma(at)painters.fi
Työ- ja elinkeinoministeriön ohje TE-toimiston tehtävistä työttömyysturvajärjestelmän toimeenpanossa