Ruotsalaisen teatterin remontti

Perustiedot

Taiteilija: Ulrika Ferm
Hankkeen nimi: Svenska Teatern
Sijainti: Svenska Teatern, Helsingfors
Tilaaja: Nya Teaterhus Ab
Rakennuttaja: Haahtela
Arkkitehti: Stefan Ahlman
Hankkeen suunnittelu alkoi: Ferm osallistui kutsukilpailuun 2011 helmikuun puolessa välissä
Hanke toteutui: maaliskuu 2012

(Teksti on lainaus Kati Winterhalterin kirjoittamasta dokumentaatiosta, joka käsittelee koko Svenska Teaternin remonttiprosessia. >> Kati Winterhalter/Okulus Oy)

Aloite

Svenska Teaternin peruskorjauksen yhteydessä muodostettuihin uusittuihin tiloihin suunniteltiin runsaasti lasipintoja. Ahlmanin aloitteesta näiden pintojen elävöittämiseksi lasien graafisesta suunnittelusta järjestettiin kutsukilpailu. Kilpailun käytännön järjestämisestä vastannut, suomenruotsalaista taidetta edistävä säätiö Pro Artibus kutsui neljä taiteilijaa laatimaan ehdotuksensa. Taiteilijoiden Axel Antas, Ulrika Ferm, Susanne Gottberg ja Kasper Muttonen luonnoksia käsiteltiin juryn palaverissa 17.2.2011. Valintaan osallistuivat teatterin puolelta Johan Storgård, Stina Lindros ja Riko Eklundh, teatterisäätiön taholta Karl Stockmann ja Lasse Koivu, arkkitehti Ahlman pääsuunnittelijana sekä Sabina Westerholm Pro Artibuksen edustajina. Antaksen ehdotus perustui kurinalaiseen ja keveään geometriseen sommitteluun, Ferm työskenteli vektoripohjaisten ornamenttien ja voimakkaiden väripilvien sommitelmilla, Gottbergin ehdotus perustui teatterisidonnaisiin teksteihin ja ”teatterinpunaisen” käyttöön, Muttosen työ taas historiallisten valokuva-aiheiden käyttöön. Avoimen keskustelun jälkeen Ulrika Fermin rehevää, herkkää ja väri-iloista ehdotusta pidettiin yksimielisesti kiinnostavimpana vaihtoehtona. Pro Artibus luonnehti valintaa seuraavasti:” Hennes mångsidiga experimentella lekfullhet bjuder på ett intressant samspel mellan arkitektur, teater och konst.”i

Suunnittelu, toteutuksen valmistelu ja käyttäjien kuuleminen

Ulrika Ferm laati kokonaisluonnoksen, johon sisältyivät yleisötilojen puolella uusien yleisöhissien (H1 ja H2) kuiluihin liittyvät lasipinnat, Nicken-salin äänisulku sekä lasiovet sekä Amos-salin lämpiön pintoja. Henkilökunnan puolelle Ferm laati luonnokset toisen kerroksen pukuhuoneisiin ja henkilökuntakäytäviin liittyville lasiseinille, kolmannessa kerroksessa muutamien varastojen liukuoviin sekä neljännen kerroksen hallintokäytävän toimistohuoneiden lasiseiniin. Yhteensä suunniteltuja lasipintoja oli noin 177m2. Toteutusta varten Ferm laati korkearesoluutioiset tulostustiedostot kaikista pinnoista.

Pitkällisen mallipala- ja neuvotteluprosessin seurauksena näistä suunnitelmista toteutettiin vain kolme kokonaisuutta yleisötilojen puolelle: Amos-salin lämpiön lasiteos, Nickenin lasinen väliseinä sekä A- ja B-portaan uusien henkilöhissien hissikorien pinnat sekä ensimmäisen kerroksen hissikuilujen lasiseinät. Näyttelijöiden pukuhuoneisiin ja toimistohuoneisiin suunniteltuja lasiseiniä varten tehtiin koekappaleet sekä punaisesta että vihreästä värimaailmasta, mutta käyttäjät ja arkkitehti eivät kokeneet lopputulosta toivotunkaltaisena. Lasien koettiin olevan liian värivoimakkaita jokapäiväiseen ympäristöön. Erityisesti voimakkaan punaisen sävyn koettiin liian vahvasti värjäävän huonetilaa kokonaisuudessaan, kun käytävän voimakas valo heittyy huoneeseen värjätyn lasin läpi. Pukuhuoneisiin suunniteltujen lasien suhteellisen suuri läpinäkyvyys koettiin näyttelijäpuolella epätoimivaksi. Lopulta tiukan aikataulun ja budjettikurin pakottamana henkilökunnan lasipinnat toteutettiin joko himmeäksi etsattuina tai pallorasterikuviolla silkkipainettuina laseina arkkitehdin suunnitelmien mukaan.

Kun suuri osa lasitaideteoksista jäi pois, muuttuivat myös niiden keskinäiset suhteet ja Ferm päätyi työstämään toteutettavien pintojen kuviot osin uudestaan. Esimerkiksi hissikorien sisäpinnat oli suunniteltu toteutettavan voimakasvärisinä, intensiivisinä tiloina, mutta kun näiden vahvojen värien ”vuoropuhelukumppanit” henkilökunnan tilojen puolelta jäivät kokonaan toteuttamatta, päätyi Ferm valitsemaan hissikoreihin neutraalimman, mustavalkoisen maailman.

Fermin teosten ornamentiikka ja muotokieli syntyivät kolmen erilaisen työtavan yhdistelmänä. Historialliseen interiööriin, 1930-luvun porrashuoneiden ala-auloihin ja garderobeihin näkyvien hissikuilujen seinien käsittelyssä toistuu ikuisuus-symboli (∞). Yksinkertaista vektoritiedostoa on monistettu, kierretty, skaalattu ja sommiteltu pilvimäiseksi muodostelmaksi. Ferm kertoi ornamentin taustoista seuraavasti: ”Ornamentti syntyi piirtäessäni. Ajattelin peilautumisen ilmiöitä, kuinka lasi peilaa, kuinka teatteri peilaa yhteiskuntaa, sekä liikettä ja energiaa. Ornamentti muistutti teatterinaamiota, jos sitä monisti, peilasi ja laittoi peilikuvan kanssa päällekkäin, näin mukaan tuli myös peittämisen teema. Kilpailuehdotukseen mukaan tuli voimakas väri ja eri asteikoilla peittäviä hahmoja.” Ensimmäisissä, herkän sensuelleissa luonnoksissa ornamentti esiintyi ruusunpunaisena, mutta kun lopullisessa ratkaisussa ornamenttia käytettiin A- ja B-pääportaiden ala-auloissa, päädyttiin sävyksi valitsemaan neutraali valkoinen.

Hissikoreissa ja Nickenin seinissä esiintyvien savumaisten kiharoiden orgaaniset muodot on toteutettu kuvaamalla veteen hajoavia värillisiä musteita. Amos-salin lämpiön punavihreän teoksen muodot on tuotettu glyseriiniin tiputetuilla väriliuoksilla, jotka kahden lasilevyn välissä muodostavat voimakkaita väri-ilmiöitä. Lasilevyt skannattiin korkealla resoluutiolla. Kuva-aihioiden valikointi ja työstäminen tasapainoisiksi teoksiksi tapahtui digitaalisesti. Tiedostojen muokkaaminen painokelpoisiksi, täsmälleen mitoitetuiksi teoksiksi oli edelleen pitkä prosessi.

Taideteosten toteutus

Lasien painamisen toteutti alaan erikoistunut ja tekniikoita kehittänyt Rakla Oy. Väripintojen valmistuksessa käytettiin kahta eri tekniikkaa: keraamiseen väriin perustuvaa Rakla Digi Print®- tekniikkaa sekä laminointikalvolle tulostamiseen perustuvaa Rakla Print Glass®-tekniikkaa. Hissien seinälasien valkoiset vektoriornamentit, hissikorien mustavalkoiset kuviot ja Nickenin lasit toteutettiin keraamisella värillä, joka poltettiin lasiin kiinni. Tekniikkaa kokeiltiin myös värillisiin teoksiin, mutta Fermin mukaan väri muuttui tukkoiseksi ja värivalikoima oli liian rajallinen. Amoksen lämpiön punavihreä teos toteutettiin Rakla Print Glass-laminointiin perustuen, lasien välissä olevalle turvakalvolle tehtynä digitulosteena. Ferm totesi, että vaikka teoriassa digitulostus mahdollistaa rasteritekniikalla kaikkien värien ja väriyhdistelmien tulostamisen kuvaoriginaalin mukaisesti, putoaa prosessissa pois tietoa, siis yksityiskohtia tai nyansseja, ja värien toistumisessa on toivomisen varaa. Painotekniikkojen ohella laseissa hyödynnettiin myös mattalasia, jonka avulla esimerkiksi hissikorien lasien läpinäkyvyyttä vähennettiin ja pintavaikutelmaan saatiin hiukan kolmiulotteisuutta.

Lasien kiinnityksen detaljoinnin suunnittelusta vastasi arkkitehtitoimisto, asennustyöstä Lasitusliike V. Aalto Oy, yhteyshenkilönä Petteri Mäki. Kiinnityksissä jouduttiin käyttämään useita erilaisia menetelmiä kohteesta riippuen: lasin lävistäviä heloja ja uralistoja sekä eri värisiä kiinnitys- ja saumausmassoja. Hissikuilujen seinien ulkonurkkien detaljoinnissa tavoitteena oli alun perin jiirinurkka, mutta ulkonurkan ohueksi viistetty lasi on kolahduksille arka, joten nurkat päätettiin toteuttaa limittyen.

Kokemukset hankkeesta

Asennustöiden ollessa jo aivan loppusuoralla Ulrika Ferm totesi, että pitkä ja monipolvinen prosessi oli raskas, mutta myös hyvin antoisa. Taiteilijan lähes euforinen innostus ”unelmatehtävästä” on aistittavissa monisäikeisessä, ideoita pursuavassa kilpailuehdotuksessa. Idean toteuttamiseen tarvittavien erilaisten tekniikoiden hallinta ja niiden rajoitteiden sisäpuolella toimiminen edellytti paljon työtä ja toisten ideoiden hylkäämistä tai modifiointia. Vuoden ajan lähes täysipäiväisesti työstetty prosessi tuotti lopputuloksen, johon taiteilija saattoi olla pääsääntöisesti hyvin tyytyväinen. Käytävälasien toteutuksen poisjäämisen Ferm koki harmillisena ja kokonaisuuden kannalta puutteena. Hankkeen suuruuden hän koki sekä hienona että raskaana asiana. Taiteilijan työ eteni suurelta osin itsenäisesti, ilman aktiivista vuoropuhelua arkkitehtisuunnittelun kanssa. Ferm totesikin, että työlle leimallista oli myös yksinäisyyden tunne laajan ja monisäikeisen tehtävän edessä.